Arvomme

Hyvinvointi ja kulttuuri
Hyvinvointi on meille hyvin kokonaisvaltainen käsite, jossa fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi kietoutuvat yhteen. Keho on tärkein työvälineemme, ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen on olennainen osa päivittäistä toimintaamme. Näemme kulttuurin merkittävänä hyvinvoinnin edistäjänä ja haluamme vahvistaa sen myönteisiä vaikutuksia niin Turun alueella kuin laajemmin koko Suomessa.

Yhdenvertaisuus
Toimintamme perustuu yhdenvertaisuudelle. Haluamme luoda turvallisen ja avoimen tilan, jossa jokainen saa tulla hyväksytyksi omana itsenään. Huomioimme moninaisuuden ja erilaiset taustat niin työryhmämme sisällä taiteellisessa työskentelyssä kuin sen ulkopuolella yleisötyössä. Haluamme luoda taidetta, joka on kaikille avointa ja myös saavutettavampaa erilaisille kohderyhmille.

Kasvu
Haluamme olla alusta nuorten oppimiselle ja työllistymiselle tanssitaiteen kentällä. Opimme yhdessä ja toisiltamme hyväksyen jokaisen keskeneräisyyden osana taiteellista prosessia. Haluamme rakentaa siltaa ammattikentälle luoden mahdollisuuksia esiintyä ja tehdä tanssitaidetta. Tuomme nuorten taiteilijoiden ääntä enemmän esiin rohkaisten taiteellisen identiteetin ilmaisemiseen.